Optimismia

Wilhelmiinan miehistö aloitti Viaporin tuopin maltillisen menestyksen jälkeen intensiiviharjoittelun. Viime viikonlopun syysretki kohdistui Porkkalaan, jossa vene vaihdettiin astetta pienempään ja herkempään purteen. Oli aika perehtyä jollapurjehduksen mystisten salojen opetteluun. Aluksena toimi tuttavapariskunnan viime talvena itsevalmistama mahonkivanerinen optimistijolla, Helmi.

Optari sopii mainiosti ensijollaksi. Suosituksen mukaan purjehtijan tulisi olla alle 16-vuotias tai vähintään alle 50-kiloinen. Jollan on suunnitellut amerikkalainen Clark Mills vuonna 1947. Idea syntyi mäkiautokisojen seurauksena, joita sponsoroi Optimist International -järjestö. Millsin kotiseudulla, Floridan Clearwaterissa, ei ole mäkiä, joten hän suunnitteli jollan, jonka piirrustukset lahjoitti Optimist Internationalille. USA:sta jolla on levinnyt ympäri maailman ja kerännyt mittavaa suosiota.

Keli oli melko kova ja puuskainen, joten kevyellä purrella aalloille lähteminen jännitti kovasti. Jollassa on aikuiselle hyvin vähän tilaa, jouduimme lisäksi hieman uhmaamaan miehistön painosuositusta. Annika arvottiin aloittajaksi.

Rikin asennusta, tässä kohdin jännitti jo aika paljon.

"Apua!" oli ensimmäiset sanat kymmenen metrin pyrähdyksen ja ensimmäisen puuskan jälkeen. Muutaman minuutin kuluttua jolla alkoi pysyä hyppysissä kuin vanhalla tekijällä: ohjausliikkeet piti vain tehdä erittäin maltillisesti, skuutista piti muistaa pitää kiinni, puomin piti mahtua siirtymään puolelta toiselle, painopisteen siirtäminen heilutti kippoa ja kovat puuskat täytyi ottaa huomioon. Mutta kun optarin hallinnasta pääsi jyvälle, homma olikin oikein hauskaa. Annika muisteli edellisestä optimistijollapurjehduksesta kuluneen aika tarkalleen 18 vuotta, joten vanhasta tekijästä tässä yhteydessä voidaan puhua. Kokemus oli kuin paluu perusasioiden äärelle - höystettynä pienellä jännityksellä.

Veneen toinen veistäjä Sakke kävi näyttämässä välissä kryssimisen mallia ennen Tuomaksen ensikosketusta jollapurjehdukseen. Keli oli tähän kokeiluun siis todella haastava: perustuuli siinä 8-9 metriä sekunnissa ja puuskissa, jotka tulivat eri suunnasta, tuulta oli sitten yli 10 metriä sekunnissa. Ensimmäisessä puuskassa rikottiinkin heti kaikkia sääntöjä eli skuutista irti, vene piihin ja peruutusvaihde päälle. Ei näin! Vanhaa tekijää ei tästä köntyksestä tullut, mutta parin eri yrityksen jälkeen hommasta pystyi juuri ja juuri nauttimaan.

 Tuomaan ensihetket jollassa.

Syysretki Porkkalaan jatkui vesisateisella souturetkellä, jonka myötä tutustuimme myös paikallisiin nähtävyyksiin. Nuorisoseuran talo, vanha veneveistämö ja Porkkalan vanhin yksityisrakennus tulivat tutuiksi, samoin kuin hieno viisi vuotta vanha merikäyttöön tuunattu savolainen soutuvene, Palko. Syysretken puitteet eivät olisi voineet olla enempää kohdallaan - vaikkakin oli vasta elokuun loppu.

Kotimatka hoidettiin Wilhelmiinalla aivan hullussa etelätuulessa, jota useat aivan käsittämättömän rajut sadekuurot tähdittivät. Pakko se on myöntää, etteivät kelit enää muistuta juurikaan kesästä muuta kuin veden lämpötilan osalta: 20 astetta.

Viaporin Tuoppi 2011

Kilpailupäivän aamu avautui aurinkoisena ja suorastaan helteisenä. Itätuultakin oli sopivasti, noin kuusi metriä sekunnissa, joten olosuhteet Wilhelmiinan ensimmäiselle meidän omistuksessa tapahtuvalle kilpailulähdölle olivat ihanteelliset. Miehistöksi oli saapunut Tuusulanjärven rannoilta Henkka ja Helena, jotka olivat osallistuneet viime vuoden vastaavaan kilpailuun erään kauniin Laurikosterin miehistönä. Muuta purjehduskokemusta kaksikolla ei liiemmin ollut, mutta reipasta mieltä ja vihkiintymistä puuveneisiin sitten sitäkin enemmän. Annikan edellisestä kilpailulähdöstä optimistijollalla oli kulunut yli 15 vuotta ja meikäpojulle Viaporin Tuoppi edusti kaikkien aikojen ensimmäistä purjehduskilpailua. Tunnelmat olivat siis hyvin jännittävät ja tavoitteet kristallinkirkkaat: viimeiseksi ei jäädä!

 Kuutoset aloittavat myötätuuliosuutta.

Tervasaaren laiturikaverin Amun (Fin-54) kanssa purjehdittiin aluksi yhtämatkaa lähtöalueelle. Kansanvene-luokkaan oli ilmoittautunut 33 venettä, joten aikamoisessa ruuhkassa maalilinja oli tarkoitus ylittää. Meidän kellot näyttivät kuitenkin kaikki pari minuuttia virallista aikaa vähemmän eli aivan yksin ja viimeisenä vältimme lähtöruuhkan. Pahimmasta mahdollisesta alusta selvisimme kuitenkin hienosti ja löysimme nopeasti kunnon vauhdin sivutuulessa. Poimimme ensimmäiselle kääntöpoijulle mennessä jo pari-kolme päänahkaa ja meno vaan kiihtyi, kun spinnu rävähti auki myötätuuliosuuden aluksi. Kamalaa sähläämistähän se oli, mutta niin oli peräjoukon muillakin venekunnilla. Pihlajasaaren kääntöpaikalla olimme nousseet hyvän spinnuttelun päätteksi jo reippaasti 20. sijan paremmalle puolelle - ainakin siltä se tuntui. Tunnelmat olivat tietenkin korkealla, mutta yhteistuumin todettiin kilpailun vasta alkavan kryssiosuudella.

Tiirakarin torvensoittaja.

Niinhän siinä sitten lopulta kävi. Ensimmäisenä meidät varvasi Alkan (FIN 393) Tiirakarin kohdalla, jonka laella venekuntia viihdytti yksinäinen trumpetisti polkupyörän kanssa. Alkanin loppusijoitus oli 12. Särkän salmeen käännyttäessä luulimme olevamme jo viimeisiä, mutta kaksi venekuntaa säätivät viimeisellä kääntöpoijulla meitäkin enemmän, joten pari päänahkaa oli ainakin tiedossa. Viimeiset tikkaukset Suomenlinnan pohjoispuolella sujuivat Tervasaaren paikallisväännössä Amun kanssa, jossa sijoitus vaihteli tasaisesti. Maaliviivalla olimme kuitenkin reilut puolitoista minuuttia Amun perässä, loppuaikamme ollessa 3 tuntia 55 minuuttia ja 33 sekuntia. Loppusijoitus 33:n osallistujan joukossa oli kunniakas 29, kärkeen eroa syntyi kuitenkin hulppeat 50 minuuttia.

Iltaohjelmaa leimasi kilpailijoiden keskuudessa voimakas humalahakuisuus, joten yön sankaritekojen raportointi jäänee yhteen lauseeseen: kivaa oli, vaikkei vahingoilta vältytty. Meidän venekuntamme keskittyi tosin naapurivenekunnan (Elisabet 737)  kanssa maakuntalaulujen harmoniseen yhteistuotokseen. 

 Juhlaliput hoitivat toimensa ja loivat festivaalitunnelmaa illalla.

Ensi vuoden mittelöitä varten olisi hyvä kehittää veneen kryssiominaisuuksia sekä tietenkin myös omia kryssimistaitoja, jotta tämänkertaiselta romahtamiselta vältyttäisiin. Tavoitteisiin kuitenkin yllettiin kirkkaasti, joten hyvä jälkimaku tapahtumasta jäi: yhtään isoa virhettä tai säätöä ei tapahtunut, missä vene olisi pysähtynyt piihin, myös spinnun nostot onnistuivat loppua kohden koko ajan paremmin.

http://www.viaporintuoppi.fi/wp-content/uploads/2011/03/Tulokset_2011_luokat.pdf

Ilmoittautuminen suoritettu

Hyvissä ajoin, eli viimeisenä mahdollisena päivänä, Kansanvene Wilhelmiina ilmoitettiin tämän vuotiseenViaporin Tuoppi -puupurjevenekilpailuun. Mittelöt käydään 13. päivä elokuuta eli huomenna lauantaina. Seesteinen retkipurjehduskausi on nyt siis lopussa ja on aika keskittyä veneen maksimaalisen nopeuden esiinkaivamiseen. Kesäisten purjehduspäivien määrästä menestys ei ainakaan tule jäämään kiinni.

Lomapurjehdus alkoi navakassa lounaistuulessa juhannusaattona. Keskikesän juhlaa vietettiin Porkkalan Stora Svartössä tutussa purjehdusseurassa. Paikalla oli Wilhelmiinan lisäksi NF-vene Minni ja iso H-vene Nuanna. Grilliherkkujen kanssa nautittiin tietysti normaalit ruokajuomat. Matka jatkui juhannuspäivänä Barösundiin Ranta-Honkalan saaristotilalle, jossa tutustuimme Janne Mustajärven rakentamaan Suomenlahden vanhaan haapioon, Hilmaan. Komea ja tervantuoksuinen otus.

Heinäkuun aikana Wilhelmiina koki vaihtelevia ilmastoja useilla eri Saaristomeren selillä ja saarilla. Eteläisin kohde oli Utön saari, läntisin satama oli puolestaan Eckerössä sijaitseva Käringsund. Ahvenanmaan ympäripurjehduksella koettiin Käringsundin hienon laguunin lisäksi pari muutakin ikimuistoista hetkeä. Merestä kymmeniä metrejä suoraan ylös kohoavat punaiset kalliot Saggön saarella painautuivat lähtemättömästi verkkokalvoillemme, samoin kuin Helkamatar-polkupyörien satulankuvat takalistoihimme 50 kilometrin helteisellä pyräretkellämme Maarianhaminasta Kastelholman linnalle. Kesälomareissun pohjoisinta ulottuvuutta edusti tällä kertaa Merimaskun rantamakasiini syvällä sisäsaaristossa.

Lystiä riitti kaikkiaan viisi ja puoli viikkoa, töistäkin tuli myöhästyttyä yhdellä päivällä, viimeisellä viikolla sitkeästi puhaltaneen itätuulen takia. Muita kansanveneitä ei saaristossa vastaan ajellut - Nauvon satamassa näimme ohimennen kaukaa kaksi puista kaunotarta, mutta yhteisiä illaviettoja emme tänä vuonna folkkarijengien kanssa saaneet järjestettyä. Sitä lystiä on huomenna tiedossa sitten sitäkin runsaammin, kun Viaporin Tuoppiin saapuu arviolta 30-40 folkkaria. Wilhelmiinan miehistön kunnianhimoisena tavoitteena on olla jäämättä kisan viimeiseksi.