torstai 28. huhtikuuta 2011

Suomen Kalastuksesta

Puuvenenetin keskustelupalstalla heräsi alkuviikosta keskustelua Suomen Kalastus Oy:n veneveistämöstä. Itsekin osallistuin kyseiseen keskusteluun joillain pienillä muistijäljillä. Wilhelmiinahan on siis rakennettu loviisalaisella Suomen Kalastuksen verstaalla vuonna 1965 ensimmäisenä veneenä neljän folkkarin sarjassa. Toissa keväänä, kun ostimme veneen, etsin parin yön aikana Googlesta kaikkea mahdollista tietoa veneen historiasta ja veistämöstä. Onneksi tein niistä jo silloin pienen yhteenvedon, joka on ollut nyt keskustelun herättyä mielenkiintoista kaivaa esiin kovalevyltä. Suomen Kalastus nimenä viittaa enemmän elintarviketeollisuuteen  kuin veneveistämötoimintaan, mutta veistämönä se on kuitenkin ehkä historiallisessa perspektiivissä tunnetumpi.

Wilhelmiinan valmistekilpi.

Loviisalaisen vene- ja laivarakennusperinteen tiedetään alkaneen 1700-luvun puolivälissä, kun Köpbackan kylään ja myöhemmin Siksalaan perustettiin laivatelakat. Yksi ensimmäisistä Köpbackan rannassa rakennetuista aluksista oli vuonna 1771 rakennettu 130 jalkaa pitkä ja 32 ½ jalkaa leveä fregatti Gustaf.

Ensimmäisen varsinaisen loviisalaisen veneveistämön perusti Alfred Granqvist Patunan rantaan 1900-luvun alussa. Veneveistämön omisti myöhemmin Sulo Lönnqvist 1930-luvun alusta
vuoteen 1946, jolta sen osti Nordströmin konserniin kuulunut Suomen Kalastus Oy. Nordströmin yhtiö oli ostanut vuonna 1936 hankolaisen Elfvingin Kalastuslaivue Oy:n, jonka jälkeen Loviisan Kalastus Oy ja Elfving fuusioitiin ja uuden yhtiön nimeksi tuli Suomen Kalastus Oy.


Sillin pyyntiin Islannin vesillä yhtiö käytti yli kymmenmetrisiä avoimia nuottaveneitä, joiden ylläpitoon Suomen Kalastus tarvitsi oman veneveistämön. Veistämö ryhtyi 1950-luvun lopussa tekemään myös purje- ja moottoriveneitä. Kulta-aikana loviisan telakalla tehtiin töitä kahdessa vuorossa Yhdysvaltojen vientiin tarkoitettujen 22-jalkaisten moottoriveneiden kimpussa. Veistämöllä syntyi kolmen vuoden aikana 250 kahdelle perämoottorille suunniteltua limisaumaista mahonkivenettä.



 Suomen Kalastus Oy:n silliä

Suomen Kalastuksen omistanut Nordström Group oli 1900-luvun alkupuolen merkittävimpiä suomalaisia yrityksiä. Ragnar Nordström perusti 1924 loviisaan laivavarustamon, johon kuului laajimmillaan 18 alusta samanaikaisesti. Yritysryppäässä oli parhaimmassa vaiheessa 1 700 työntekijää ja se toimi laajan laiva- ja kalastusbisneksen lisäksi monilla muilla teollisuudenaloilla. Konserniin kuului: poronlihan ja marjojen välitystoimintaa, sementtivalimo, mehupuristamo, saha, tynnyritehdas, vesivoimalaitoksia, konepaja, kivimurskaamo, väritehdas, maalitehdas, autokauppa, sanomalehti, kirjapaino ja yli 50 %:n omistus vakuutusyhtiö Fenniasta. Ei siis ihme, että Ragnar Nordström oli 1900-luvun puolivälissä Suomen rikkaimpia miehiä. 

1960-luvun alussa Amerikan-vienti loppui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin - uudella mantereella siirryttiin lasikuituaikaan. Suomen Kalastus keskittyi nyt yksityyppipurjeveneiden markkinoihin ja verstaalla syntyi sarjatyönä Götebogsekoja, Lightning-veneitä ja folkkareita. Suomen Kalastuksesta tuli reilussa vuosikymmenessä suurin yksittäinen rakentaja Pohjoismaiselle kansanveneelle. Viimeinen kansanvene valmistui vuonna 1975 ja se oli Suomen Kalastuksen kaikkiaan 45. folkkari. 1970-luvun lopulla myös Suomessa lasikuitu valtasi venemarkkinat ja toiminta Patunan verstaalla alkoi keskittyä enemmän veneiden talvisäilytykseen.

Wilhelmiinan rakenteista näkee, että vene on tehty todella taidokkaasti. Kyseinen yksilö valmistettiin lisäksi erityistä laatua vaalien, sillä vene matkasi kaiken kansan ihailtavaksi Tukholman venenäyttelyyn. Tämän johdosta Wilhelmiinassa on esimerkiksi massiivimahonkiset lattiat, mahonkisisusta ja yhden kaarivälin pidempi hytti, jonka uusiutunut luokkasääntö mahdollisti.

Veneen heloitus on myös silmiinpistävän tyylikästä. Patunan verstasalueella sijaitsi mekaanikko Frans Nybergin metallipaja, jossa hän pyöritti moottorikorjaamoa. Myöhemmin 1950-luvulla hän rupesi tekemään aliurakkana heloja kuparista ja messingistä Suomen Kalastuksen valmistamiin veneisiin. Otin pääsiäisviikonloppuna veneen parraslistojen päällä takakulmissa olleet helat irti. Helojen pohjaan oli kirjoitettu tussiilla Båt N:o #1. Hekumoin ajatuksella, että kyseinen teksti oli vuonna 1972 kuolleen Nybergin käsialaa.


Suomen Kalastuksen tiloissa on säilynyt venetoimintaa näihin päiviin asti. Korjausveistämönä ja talvisäilytysalueena Patunalla on merkittävä rooli loviisalaisten huviveneiden telakkana. Viimeisimmän tiedon mukaan Patunan toimintaa pyörittää Henrik Kullberg.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kevätkunnostus aloitettu

Isoluminen ja kylmä talvi on taas takana. Wilhelmiina pötkötti pimeimmän sisäveneilykauden yli Helsingin Verkkosaaressa sijaitsevassa hohtavan valkoisessa majassaan. Nyt pitkänä pääsiäisviikonloppuna päästiin sitten ensimmäistä kertaa kurkkaamaan pressujen alle, ja yllätys ei onneksi ollut melkoinen, vaan sekä vene että masto olivat talvehtineet hienesti.


Pientä jännitystä oli ilmassa, sillä viime syksyn telakointi tapahtui aika kiireessä talven iskiessä päälle ja tunnelmien ollessa hyvin matalalla. Wilhelmiinan moottori varastettiin telakka-alueelta heti nostoa seuranneena yönä, ennenkuin moottori ehdittiin kuljettaa talvivarastoon. Harmituksen määrä oli melkoinen eikä sitä helpottanut yhtään tieto siitä, että alueelta pöllittiin samana yönä viisi muutakin neliheppaista!


Wilhelmiina tuli meille kaksi vuotta sitten kevättalvella. Vene oli jo liukkaassa syöksykierteessä, mutta pikaisesti tehdyn kuntoarvion perusteella tiesin, että veneestä saisi kyllä monien työtuntien jälkeen toimivan ja kauniin, ilman että kaikkia lautoja tarvitsisi vaihtaa. Vene itsessään on valtavan hienosti rakennettu Suomen Kalastus Oy:ssä vuonna 1965 osana neljän folkkarin sarjaa. Wilhelmiinan järjestysnumeroksi tuli 198.



Wilhelmiina poijussa kesällä 2010.


Ensimmäisenä keväänä veneeseen tehtiin vain tarvittava peruskevätkunnostus sekä muutama ensiapua vaatinut paikkaus. Avotilan mahonkisarjojen kulmat olivat mädäntyneet ja ne oli peitetty ensin kevyttasoitteella (?) ja sen jälkeen piilotettu sisustustammella, joka oli liimattu mahonkisarjoihin erikeepperillä. Kulmiin  rakennettiin asiankuuluvat mahonkipaikat ja kosteuden pääsy uudestaan rakenteisiin estettiin uusimalla pätkä kannen ja sarjan välistä listaa.


Pahoin kärsineen kansiluukun tilalle rakennettiin vanhan mallin mukainen kokonaan uusi ja kiiltävä massiivimahonkinen luukku. Vääntövoimalle antautunut katto pakotettiin takaisin omaan asentoonsa ja tuettiin ja viimeisteltiin listalla. Sisäpuolen pahoin homehtunut vanerikatto sai uuden vaalean maalin. Vesilinja oikaistiin ja kaikki paikat lakattiin, maalattiin ja öljyttiin. Niinpä jyrkkä syöksykierre oli pitkän kevään jälkeen saatu pysäytettyä ja veneen suunta alkoi olla jo orastavasti ylöspäin.


Viime keväänä vene koki sitten todellisen perushuollon, kun ensiksi hytin katto uusittiin perinteisiellä puuvillakangasmenetelmällä. Mahonkiset sivusarjat skrabattiin auki, mädät korjattiin ja loppuviimein kyllästettiin ja lakattiin. Ikkunat uusittiin polykarbonaattiplekseillä. Lopuksi kaikki paikat taas puunattiin ja lakattiin ja pohja hoidettiin toimivaksi. homma meni niin pitkäksi, että viimeisenä iltana ennen vesillelaskua, hytin ja kannen liitoskohdassa olevat jalkalistat saivat ensimmäisen lakkakerroksen. Hommaa viimeisteltiin sitten laiturissa. Teen myöhemmin tänne erilliset osiot joistain työvaiheista, kuten vaikkapa siitä puuvillakangaskaton korjauksesta.



Kaunotar hädässä.
Laajennettu kattoremontti keväällä 2010.



Tämän kevään projekteihin kuuluvat muutamien viimeisten mahonkiosien perushuolto kyllästyksineen ja lakkauksineen sekä uuden moottorin ja muutamien muidenkin uusien osien kiinnitys ja rassaus. Eli toivottavasti kevätkunnostus etenee hyvin maltillisesti. Viime kevään järjettömän riuhtomisen jälkeen tavoitteenani on myös välillä istuskella kevätauringossa rannassa lautakasan päällä ja nauttia kahvia termoksesta. Kunnostushommat kyllä sujuvat siinä sivussa toivottavasti sitten.


Pääsiäisviikonlopun antia olivat parrasta kiertävien törmäyslistojen skrabaus puulle ja hionta. Homma jäi vielä vähän kesken, mutta aurinko lämmitti kivasti lautakasan reunaa.